Lassi Tuominen - ”It doesn’t take talent to hustle”

Lassi Tuominen, nuori kuvankaunis fysiikkaihme rajattomalla itseluottamuksella varustettuna. Pesäpalloilijana nuorimies on vasta raakile ja kirkkaimmat vuodet ovat vielä edessä, mutta nuoresta iästään huolimatta "Juippi" on ehtinyt jo kokea paljon muutakin kuin teini-iän hormooniryöpyt. Lassi on yksi todellisista harvinaisuuksista pesäpallokentillä, sillä tämä unelmavävy on ehtinyt kotimaamme kenttien lisäksi hurmaamaan naiskatsojia myös baseball -varusteissa. Tämä on tarina suomipojan löytöretkestä baseballin saloihin.

Syksyllä 2011 kaikki muuttui. Edessä oli vaihtarivuosi jenkeissä. Tarkemmin sanottuna paikka oli Seymour, Connecticut. Enpä osannut odottaakaan, minkälaista kierrepalloa koko vuosi tarjosi tullessaan. Koko vuosi meni pääpiirteissään hyvin, ilman suurempia koti-ikäviä tai masennusjaksoja. Niistä kovin toitotettiin, kai olin siis erilainen, kun en niitä kokenut..
Vuosi lähti mallikkaasti käyntiin koulun jalkapallojoukkueen kanssa pelaillen ja harjoitellen. Joukkueen treenit alkoivat muutama viikko koulunalkua ennen, se auttoi paljon kouluun mentäessä. Ruokalassa ja käytävillä oli sentään muutama tuttu naama. Ujona suomalaisena, vieraaseen paikkaan meno aina mietityttää, onneksi koulunalku ei täysi mahalasku ollutkaan. Syksy meni jalkapalloa pelaillessa ja vapaa-aika täyttyi kaverien kanssa hengailusta ja isäntäperheen kanssa matkoja tehdessä. Kohta olikin jo talvi, jalkapallokauden päätöstilaisuus ja uuden lajin valinta. Talvikaudeksi, myös hieman omaksi yllätyksekseni, kaverit saivat houkuteltua minut uinnin pariin. Aluksi olin hieman skeptinen uinnin suhteen, mutta pian jo sainkin lempinimen altaassa: ”finnish torpedo”. Uimakausi oli kenties vuoteni parasta aikaa. Mainittakoon, että tuloksiakin syntyi, eikä koko kausi ollut vain hauskanpitoa. Uimakauden lopulla alkoi puhe kevätlajista, se oli tietenkin baseball. Suomalaisen pesäpallon emäversio, aitona ja alkuperäisenä omassa synnyinpaikassaan. Lajiin sisäänpääseminen ei todellakaan ollut helppoa, asiaa helpotti oman isäntäperheeni host-veli, joka oli ex-pelaaja ja nykyinen kouluni valmentaja. Talvella käytiin muutamia kertoja viikossa harjoittelemassa lyönti-häkeillä. Jonkun aikaa kesti totutella siihen, että pallo tulee parinkymmenen metrin päästä 120km/h. Pitkä pesäpallotausta auttoi myös todella paljon. Kauden alkaessa, päävalmentajalla oli epäilyksensä minusta, miten tulisin pärjäämään? Enhän ikinä ollut edes astunut timantin sisälle. Kauden alkaessa, näytin kuitenkin osaamistani kuntotesteissä ja kai siinä itselläkin joku kipinä syttyi. Kuten sanottu, hostveljestä oli paljon apua, kauden alettua harjoitusten jälkeiset illat menivät veljen kanssa sääntöjä, kuvioita, tekniikkaa kertaillen. Pikkuhiljaa aloin päästä lajiin sisälle. Jokapäiväiset kolmen tunnin reenit tekivät myös tehtävänsä. Erona suomalaisen pesäpallon harjoituksiin oli ensinnäkin kesto ja toiseksi fysiikan ja kunnon merkitys pelaamisessa. Joka päivä treeneissä juostiin monta kilometriä ja tehtiin erilaisia kuntopiirejä yms. Treenien jälkeen, mentiin tietysti puntille. Huonoista ratkaisuista peleissä sai myös sanktiota, usein juostiin pelien jälkeen juoksuradalla kierroksia ja muutaman sadan metrin vetoja. Pelikauden alkaessa ymmärsin jo paljon ja olin jopa oppinut lyömään, jotenkin. Itse pelasin kaikki pelit Junior Varsityssä (koulun ns. kakkosjoukkue) ja kuljin Varsity-joukkueen (ykkösjoukkue) mukana peleissä ja pidin pöytäkirjaa. Myöhemmin, kauden jälkeen kuulin, että valmentaja laittoi minut pitämään pöytäkirjaa, jotta oppisin lajin nopeammin. Siitä todellakin oli apua. Kauden kuluessa, nousin Junior Varsityn aloituskokoonpanoon, pelipaikkana center-field ja numerona 5/6. Aika hyvin ensimmäistä vuotta ikinä pelaavalta? Kauden loppuessa, joukkueesta oli muodostunut kuin perhe ja tuntui haikealta lopettaa pelaaminen. Junior Varsity voitti suurimman osan peleistä, Varsity pääsi osavaltion mestaruusturnaukseen ensimmäiselle kierrokselle. Omat tilastoni olivat melko vakuuttavat: 0.405BA, 9RBI ja saldoon kuului myös koko joukkueen ainoa walk-off. Lausahdus ”it doesn’t take talent to hustle¨ kuului usein valmentajan suusta.
Vuodesta ja baseball-kaudesta käteen jäi paljon hyviä muistoja, uusia harjoitusmenetelmiä ja tietysti, uudenlainen näkökulma suomalaiseen kansallispeliimme. Loppuun vielä biisi, joka tuo aina kauden taistelut ja muistot mieleen: John Fogerty-Centerfield

-Lassi ”Juippi” Tuominen

Lassi nähdään tottakai kaudella 2014 Turku-Pesiksen riveissä, ja mies on takuuvarmaa viihdykettä paitsi yllätyksellisen pelityylinsä, myös mediaseksikkään luonteensa ansiosta!

MARRASKUU

"Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun…" 

Marraskuu on pesäpalloilijan valheellisinta aikaa. Ympäri maata kaikuu tekemisen meininki ja henkinen hauisten mittailu on käynnissä jokaiseen ilmansuuntaan. Jokaisella joukkueella on koossa pitkästä aikaa paras kokoonpano ja tänä vuonna jokainen tähtää aidosti menestykseen. Seuratyö on pitkästä aikaa terveellä pohjalla ja ilmekin on saatu nuorekkaammaksi. Omat juniorit saavat aidosti vastuuta mutta silti jokaisella joukkueella on heittää kehiin myös seuraikoni, lajilegenda tai muuten valtavan, joskin tekaistun, markkina-arvon omaava supermies. Ensimmäinen leiriviikonloppu, alkutestit ja lyöntiverkko tuntuvat kauan kaivatuilta ystäviltä. Joukkuehenki on parempi kuin koskaan, kaikki juoksevat 30 metriä alle neljän sekunnin ja uudet pallot kilahtelevat keskiosumia koulujen saleissa. Tulee joulu, kevät ja kesä. Jymy juhlii Kainuussa kultaa ja Virkiä saunoo Lapualla mestaruuttaan. Mutta mitä tapahtuu Turussa? Kyllä, luit oikein, Turku ja pesäpallo.

Sanapari Turku-Pesis ei herätä varsinaista selkeää mielikuvaa ympäri valtakunnallisten urheilupiirien, ei pelkoa tai kunnioitusta edes lajin itsensä sisällä eikä edes suuria tunteita aurajoen rannoilla. Miksi? Tähän kysymykseen on alettu aidosti etsimään vastauksia seuran sisällä. Tiedän, marraskuu ja kaikki on uutta ja innovatiivista. Tällä kertaa uskon siihen aidosti. Turku-Pesiksen on pakostakin tehtävä uusia linjauksia johtuen naisten superpesiksestä luopumisesta. Nyt on valittava uusi suunta ja tulokulma seuratyölle. Onko vallitseva tilanne enemmän hyödyksi kuin haitaksi? Itse näen asiassa molemmat puolet, kysymys on enää kumman suunnan uusi hallitus ja seurajohto valitsee. Nyt on mahdollisuus aloittaa aidosti puhtaalta pöydältä ja lähteä iskemään pöytään 3- tai 5-vuotissuunnitelmia. Mahdollisuus ei toki ole synonyymi toteutukselle, eikä näitä päätöksiä tehdä tässä tekstissä tai allekirjoittaneen hetken mielijohteista. Tämä kuitenkin pohjustuksena Turku-Pesiksen miesten suomensarjajoukkueen kuulumisille.

Seuran tilanteesta johtuen miesten suomensarjajoukkue on Turussa uudessa tilanteessa. Lippulaivajoukkueen viitta on tarjolla, pitäisi esiintyä esimerkkinä nuorille ja pystyä toteuttamaan seurajohdon lähitulevaisuudessa valitsemaa strategiaa pelillisesti. Miesten oli naisten superpesisjoukkueen varjoissa helppo harrastella työn ohessa mukavaa kesälajia ilman konkreettisia tavoitteita tai suurempia visioita. Alkava vuosi on tällä erää kolmas suomensarjassa, joten vielä ei voida puhua edes suomensarjatasolla rutinoituneesta joukkueesta. Toki samalla tasolla on kaupungissa pelattu ennenkin mutta onhan Turkukin aikanaan ollut pääkaupunki. Viime kesä oli kaikin puolin malliesimerkki yhdessä toimivan ryhmän eri vaiheista. Oli positiivinen ryhmäytymisvaihe, kuherruskuukausi jolloin kaikki onnistuu. Tämä konkretisoitui harjoituskauden puhtaalla voittosaldolla joka jatkui vielä runkosarjan ensimmäisissä otteluissa. Jalka sieltä, käsi täältä ja yhtäkkiä oltiinkin kuohuntavaiheessa erilaisten loukkaantumisten saattelemana. Kun ylipainoinen pelinjohtaja yrittää pitää nollatilannetolppaa lautasella, joukkueenjohtaja opettelee merkkiväriä ja jokainen käy vuorotellen nostamassa kopin etumiehen käsiin, ei kummempaa pelillistä tulosta voi odotella. Ollaan tilanteessa jossa 16-17 –vuotiaiden junioreiden pitäisi kannatella ja johtaa koko joukkoa edestä omilla suorituksillaan. Kaunis ajatus mutta tilastot eivät valehtele. Alkukauden positiivinen vire oli poissa, pukukoppihuumori putosi puoleen ja loppukausi pelailtiin päätösristeilyä odotellessa pois päiväjärjestyksestä. Tästäkin huolimatta ryhmä oli joukkuehengeltään yksi parhaimmista missä olen saanut vuosien saatossa olla mukana. Tätä taustaa vasten on jälkiviisaana hyvä rakentaa tulevan kauden konseptia.

Syksyn aikana syötyjen lounaiden, papereiden pyörittelyn ja päivätöiden lomassa on tuleva kausi alkanut hahmottumaan konkreettisemmin myös pelinjohtajan korvien väliin. Henkisellä puolella joukkueessa on selvä tilaus kokemukselle, sille rutiinille joka kantaa vaikeiden jaksojen ylitse esimerkillä ja rauhallisella päättäväisyydellä. Joukkueen isähahmo, lähes seuraikonin rooliin vuosien saatossa noussut Joseph ”Jose” Hollingworth onkin tehnyt hyvää työtä kartoittaessaan nimenomaan tähän rooliin avainpelaajia. Neuvottelut ovat vielä osan pelaajiston kanssa kesken mutta uskon että tähän vastuulliseen rooliin löydetään teräsmies Hännikäisen avuksi yksi tai useampi kokenut kehäkettu. Lisäksi omat lupaavat juniorit ovat taas vuoden vanhempia ja runkopelaajat yhden haastavan kesän kokeneempia. Havaittavissa on ollut orastavaa mielenkiintoa ja vetoa Turku-Pesiksen paitaan myös kotikaupungin ulkopuolelta, mikä on tulevaisuutta ajatellen pelkästään positiivinen piirre. Miesten puolella on jo nyt n. 30 pelaajan rinki, josta on tarkoitus muodostaa kesälle 2014 aidosti kilpailullinen suomensarjajoukkue sekä voitosta pelaava maakuntasarjajoukkue. Tämä luo tervettä kilpailua ja terveen farmijoukkueasetelman seuran sisälle. Lisäksi omat juniorit saavat arvokasta kokemusta miesten peleistä isossa roolissa maakuntasarjassa, eivätkä joudu kopinnostorooliin suomensarjatasolla. Seuran sisäistä farmia arvokkaampana uutuutena näen kuitenkin viimeistelyä vaille valmiin yhteistyösopimuksen Loimaan kanssa. Loimaan miehet pelaavat alueen ainoana joukkueena ykköspesistä ja pitkin syyskautta viritelty mahdollinen yhteistyö on näinä päivinä konkretisoitumassa farmisopimukseksi seurojen välille. Jos ja kun tämä yhteistyö saadaan alulle, on se Turku-Pesiksen suomensarjajoukkueen näkökulmasta arvokas työkalu paitsi tulevalle kaudelle, myös tuleville vuosille omien junioreiden kehittyessä. Toteutuessaan tämä yhteistyö loisi aidosti yksilöä palvelevan polun paitsi pelaajille, myös valmentajille, pelinjohtajille ja seuratyöntekijöille. Pelkästään suomensarjajoukkuetta tarkasteltaessa tilanne on pelinjohtajan kannalta siinäkin mielessä positiivinen, että se luo kilpailua joukkueen sisälle sekä oman seuran farmista maakuntasarjasta että ylhäältä ykköspesiksen kautta. Mahdollisuudet ovat rajattomat myös esimerkiksi harjoitusolosuhteiden, markkinoinnin ja erilaisten koulutusten suhteen. Nähtäväksi jää miten mahdollinen yhteistyö vaikuttaa tulevaan kauteen, mutta ainakin allekirjoittaneella on pelkästään positiivisia ajatuksia asian tiimoilta. Yksi asia on kuitenkin varmaa: kilpailu suomensarjan pelipaikoista on pitkästä aikaa aidosti olemassa.

Loppuun sivuan vielä alun pohjustusta. Turussa on aidosti innovatiivinen tekemisen meininki. Autoalalta tuttu ”facelift”-termi lienee paikallaan tässä yhteydessä. Uusi malli on innovatiivisempi, nuorekkaampi sekä ominaisuuksiltaan taloudellisempi, käytännöllisempi ja mukautuu käyttäjänsä tarpeisiin. Kyllä, marraskuu ja suuret lupaukset ovat arkipäivää myös Turussa. Silti uskallan luvata jo tässä vaiheessa että uusi tuote on entistä kiinnostavampi ja interaktiivisempi paitsi kentällä, myös sen ulkopuolella. Palataan pelaajauutisiin ja muihin kuulumisiin mahdollisimman pian!

- Jesse Villa