Raportti: Loimaa - #Karjut 21.2

21.2 Loimaan Palloilijat - Turku-Pesis 1-1 (2-4,2-1)

Lauantaina 21.2 Raumalla pelattiin etelälohkon harjoitusottelu Loimaan Palloilijoiden ja Kupittaan Karjujen välillä. Molemmat joukkueet olivat liikenteessä vielä pahasti keskeneräisillä kokoonpanoilla. Karjujen kokoonpanosta puuttui peräti 14 pelaajaa, eikä täyttä tusinaa saatu jalkeille. Tästäkin huolimatta kaksituntiseen mahtui paljon onnistumisia ja harjoitusottelut pyörähtivät positiivisissa merkeissä käyntiin. Karjujen kokoonpano näytti lauantaina Rauman halliolosuhteissa tältä:

1. JP Jussila

2. Jani Kapuinen

3. Pekka Kaijula

4. Markus Lammi

5. Mattias Kitola

6. HP Sulonen

7. Verneri Aakula

8. Markus Kitola

9. Saku Saloranta

10. Joseph Hollingworth

Varsinaista huippupesäpalloa ei vielä tässä kohtaa kautta nähty, mutta paljon yksittäisiä onnistuneita suorituksia. "Olosuhteisiin nähden varsin mallikas suoritus. Ei tässä päästy tietenkään oikeastaan lainkaan juonimaan kesän kuvioita koska suurin osa pelureista oli poissa, mutta peli on aina peli. Mukavaa päästä pitkästä aikaa pelitilanteita tahkoamaan, ja uskon tästäkin olevan hyötyä jatkossa.", pyörittelee Karjujen pelinjohtaja Jesse Villa.

Ensi torstaina Karjut kohtaavat Jokioisten Koetuksen Impivaaran hallissa, joten pelit jatkuvat jo muutaman päivän päästä. Torstain ottelua odotellessa voi kelailla lauantaisen kamppailun juoksukoostetta alla olevasta videosta:

"Vieraskynä" - Joseph Hollingworth

Kupittaan Karjut valmistautuvat kovaa vauhtia kauteen, mutta yksi iso muutos aiempiin kausiin tulee löytymään kesän pelipöytäkirjoista. Etelälohkon joukkueet, katsojat ja toimihenkilöt ovat vuosi toisensa jälkeen kyselleet kirjoitusasua Turku-Pesiksen ottelupöytäkirjaan kirjattavalle nimelle Joseph Hollingworth. Milloin nimi on löytynyt pelaajistosta, milloin pelinjohtopuolelta. Tuleva kesä tuo kuitenkin tähän muutoksen, sillä seuran puheenjohtajan tehtäviä nykyään hoitava "Jose" väistyy kaarelta ja keskittyy johtotehtäviin. Vuosia Turkulaisen miespesäpallon isähahmona toiminut mies haluaa muistaa joukkuettaan ja pesisperhettään avoimella kirjeellä. 

Ei se kohde, vaan se matka.

Joku viisas on joskus sanonut, että matkan pituudella ei ole väliä jos määränpää on matkan arvoinen. Heräsin ajattelemaan tätä fraasia Karjujen saunaillan jälkeisissä tunnelmissa. Ei huolta, mieliala ei ollut synkkä ja vapiseva. Pikemminkin onnellinen ja jopa raukea...

Karjut, tai perinteisesti sanottuna Turku-Pesiksen miesten edustusjoukkue, on kulkenut melkoisen matkan viimeisen neljän vuoden aikana. Jos ihan rehellisiä ollaan, Turku-Pesiksellä ei viisi vuotta sitten  oikeastaan edes ollut edustusjoukkuetta miesten puolella. Turku-Pesis oli erikoistunut lähinnä tyttöjunioreiden tuotantoon sekä naisten superpesiksen pyörittämiseen. Sieltä varjoista ikään kuin salaa sitten joukkue nousi maakuntasarjasta suomensarjaan. Siitä porukasta joka nousussa oli mukana, 7 pelaa edelleen ja allekirjoittanut hoitaa taustoja. Ensimmäinen kausi oli raskas ja vaikea. Rosteri oli sitä luokkaa että kun keväällä sovittiin tavoite, oltiin vahvasti menossa neljän sakkiin. Toisin kuitenkin kävi. Vasta viimeisellä kierroksella varmistettiin sarjapaikka ja sekin ”saavutus” onnistui toisten joukkueiden kompastelun myötä.

En ala tässä ruotimaan sitä ensimmäistä kautta kovinkaan syvällisesti, mutta sanottakoon että kauden päätyttyä oli vallalla yleinen mielipide että sarjapaikasta luovutaan. Muistan kuin eilisen päivän kun istuin terassillani jalka kipsissä ja pohdiskelin koko asiaa. Joukkueella ei ollut valmentajaa, pelinjohtajaa, joukkueenjohtajaa ja kovimmat pelimiehet olivat ilmoittaneet pelaavansa seuraavan kauden muualla kuin Turussa. Jostain syystä en halunnut luopua leikistä. Se ei vain tuntunut oikealta. Siinä terassilla sitten kului tovi jos toinenkin, kun soitin kaikki sen kauden pelaajat läpi. 

Lopputuloksena minulla oli kasassa 8 vanhaa pelaajaa ja 3 uutta. Melkein siis kokonainen joukkue! Onnetar oli meille vielä kovinkin myönteinen, kun saimme Jesper Forsmanin, Markus Lammin, Mika Ranisen ja Lassi Tuomisen mukaan joukkueeseen. Kasassa alkoi olla jo hyvä määrä miehiä. Mutta onnetar ei todellakaan lopettanut siihen. Kuvioihin astui mukaan muuan herra nimeltään Jesse Villa.

Tiedän, että joukkueemme ei olisi sitä mitä se on nyt ilman Jesseä. Oman panokseni toki tuon itsekin tähän koko soppaan, mutta tämä soppa olisi kovin mauton ja väritön ilman herra Villaa. Nimenomaan se värikäs ja maukas aspekti on vienyt meidät siihen pisteeseen missä me olemme nyt. Muistan sen ensimmäisen kauden jälkeisen ajan, kun pelaajia piti anella mukaan. Nykyään on kovin, kovin paljon helpompaa. Pelaajat näet soittelevat meille nykyään itse! No, ehkä tämä on vähän myyntimiehen värikynällä koristettu lause, mutta helpompaa se nykyään kyllä on…

Viime kaudella meillä oli jo kasassa sellainen nimilista että itseäni oikeasti asia jopa vähän nauratti. Toki urheilu on aina urheilua ja kun joukkueemme mottona on että tehdään yhdessä hyvää itsellemme, niin ketään ei voida velvoittaa joka peliin. Siihen päälle kun lisäillään armeijan harmaat ja loukkaantumiset, niin kyllähän meidän nousukiito vähän ikävän lopun viime vuonna sai. Tavoite saavutettiin, mutta ketään se ei varmasti elokuussa hetkauttanut. Joukkueelta joka oli sijoittunut kahtena edellisenä kautena viimeiselle paikalle ennen putoamista, neljän sakkiin taisteleminen oli kyllä saavutus. 

Mikä tästä meidän karjulaumasta sitten tekee niin erikoisen? Itse pukisin sen ehkä parhaiten sanoiksi näin: Karjuissa ei ole ketään, EI KETÄÄN kenen kanssa en voisi ajatella lähteväni viikoksi rinkkavaellukselle. Kaksi viikkoa Jokken hajua, Samun puujalkavitsejä tai Jambon jatkuvaa aamukuntopiiriä olisi liikaa, mutta viikoksi voisin kyllä lähteä ihan joka jannun kanssa. En voi toki toisten puolesta mitään vannoa, mutta veikkaisin vastauksen olevan melko lailla sama kaikilla. Vaikka matkaan on viime vuosina tullut lisää porukkaa, niin ydinryhmä on edelleen sama tiivis nippu kenelle silloin soitin jalka kipsissä kolme ja puoli vuotta sitten. 

Itse lupasin tälle porukalle kolme vuotta. Sen ajan lupasin heille hoitaa taustajutut ja tehdä kaikkeni, että he voivat keskittyä treenaamiseen ja pelaamiseen. Vaimoni joskus ihmetellessä minun touhujani, totean mielessäni: ”paljon se ottaa, mutta enemmän se kuitenkin antaa”. Ja vaikka en enää kahtena viime vuonna ole itse oikeastaan edes pelannut, niin yhtä vahvasti olen osa sitä tiivistä ryhmää nimeltään Turku-Pesiksen miesten edustusjoukkue. Tämä kyseinen kausi tulee olemaan viimeiseni, ja vaikka kävisikin niin, etten löydä itselleni jatkajaa hommaan ja jostain käsittämättömästä syystä homma menisi nurin, niin palaisin silti tuohon aloituslauseeseen. Sillä itselleni kulunut aika ja varmasti myös tuleva pelikausi ovat antaneet niin paljon kokemuksia, elinikäisiä ystävyyssuhteita ja iloa, että uskallan väittää tuon jonkun viisaan ihmisen olleen väärässä. Ei sillä kohteella niin väliä ole, jos matka on ollut hemmetin hieno!

Ja jotta loppu ei olisi mitenkään melankolinen ja musta, niin tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole murehtia ja märehtiä tulevaa. Tämä on julkinen ja nöyrä kiitos ihan joka Karjulle, että olen tämän matkan saanut yhdessä teidän kaikkien kanssa kulkea.

-Jose

Karjut kirkastivat katsettaan leiripäivän löylyissä

Kupittaan Karjujen talvikausi etenee hyvää vauhtia. Harjoitusottelut on jo avattu, pelaajarinki on valmis ja kevätkauden suuntaviivat on maalailtu joukkueen verkkokalvoille. Lauantai 7.2 oli vaimoille, tyttöystäville ja muille kotona kärsiville ilon päivä, sillä se oli pyhitetty kokonaan Karjujen yhdessäololle. Leiripäivän aikana ei koskettu kertaakaan pesäpalloon tai mailaan, mutta juonenkäänteitä riitti koko päivälle mm. testien ja miltei legendaariseksi muotoutuneen Karju-Cupin muodossa. 

Lauantaipäivä valkeni raikkaana ja valoisana, kun Kupittaan Karjut kokoontuivat maineikkaalle Aninkaisten mäelle. Osa oli ottanut leiripäivään jo varaslähdön, eikä suinkaan pitkäksi venyneen perjantain, vaan aikaisen lounaan muodossa. Ensimmäinen yhteinen rasti oli kuitenkin luvassa Aninkaisten keilahallin uumenissa. Hieman kohmeisen miesjoukon kilpailuviettiä heräteltiin perinteisen keilauksen parissa. Tavanomaisten täyskaatojen ohessa keskustelua herättivät mm. Miro Marttilan kierteet, J-P Jussilan yllättävän timanttinen kevätkunto, Sami Moisanderin vasurin paikkoheitto sekä Mattias Kitolan catwalk -tyyppisesti lanseeraama järkyttävä housumuoti. 

Tunnin viskelyn jälkeen Aninkaisten mäki sai jäädä kauas horisonttiin, kun Karjulauma suoritti moottorimarssin Kaarinan idyllisen kaupungin sydämeen. Päivän muonituksesta vastasi itseoikeutetusti Rasmus "Rasse" Niittyvaara, jonka loihtimat välipalat sekä päivällinen upposivat kaikkiruokaisten Karjujen nieluun kiitettävää tahtia. Mm. ravintola 3.linjan  keittiössä loistava Rasse ansaitsee jälleen kunniamaininnan maistuvista tarjoiluistaan!

Kaarinaan siirryttyään joukkue nautti nopean välipalan, jonka jälkeen 30 metrin kennot joutuivat testiin. Aikansa kelloa vastaan kirmattuaan Karjut siirtyivät hiekkalaatikolle, eivätkä tällä kertaa pelkästään hiekkakakkujen tekoon. Mittanauhan oli määrä kertoa kehityksestä ja suorituskyvystä, kun lajeina olivat tutut vauhditon pituus ja 5-loikka. Tulokset jäävät tottakai joukkueen sisälle, mutta kaupungilla on jo kuiskittu hurjista loikista ja vauhtisokeutta aiheuttavasta nopeudesta. 

Maitohappoa ja mattopainia

Testien jälkeen innokkaimmat olivat jo pukemassa kauluspaitaa ja tanssikenkiä jalkaan, mutta ohjelmaan oli piilotettu piristävä yllätys. Täksi kaudeksi Karjupaitaan siirtynyt Pekka Kaijula oli rekrytoitu tiristämään joukkueen elimistöstä ylimääräiset hikipisarat pintaan. Tunnin tehokas rääkki alkoi "lämmittelyllä", jonka jälkeen puolet päistä olivat jo niin pyörryksissä että jäljellä olevat 45 minuuttia tuntuivat ikuisuudelta. Pekka ei kuitenkaan antanut siimaa, vaan ruuvia kiristettiin entisestään. Puolivolteista painiotteisiin, jalkojen hapotuksesta ojentajien puudutukseen. Koko kroppa käytiin huolellisesti läpi, eikä palautteluun juuri aikaa käytetty. Taistelupareja rääkättiin vuoron perään irvistys kasvoilla ja kroppa täristen. Tunnin jälkeen karjunta ja puuskutus viimein laantuivat, ja huojuen kompuroiva joukkue päästettiin suihkun kautta valmistautumaan illan ohjelmaan.

Suuntaviivoja ja suuria tunteita

Päivän fyysiset hasteet saatiin siis suoritettua kunnialla, ja oli aika alkaa työstämään korvien väliä. Tärkeimmät asiat kuitenkin ensin, eli napa täyteen Rassen loihtimia päivällistarjoiluja. Fyysisesti piiskatut, mahat täynnä istuskelevat Karjut oli saatu pelinjohdon haluamaan moodiin, eli ylimääräinen energia ja keskittymishäiriöt oli karistettu. Seuraava tunti vietettiin videotykin lumoissa palaverin parissa.  Tavoitteita, odotuksia, pelisääntöjä ja taktisia teemoja hiottiin ja tarkennettiin taas pykälän verran eteenpäin. Kokoonpanon osalta saatiin myös uutta ja lopullista infoa joukkueen miehistöstä. Muutama uusi nimi oli ilmestynyt pelaajalistaan, ja suurin kaappaus koettiin huoltajapuolelle. Musiikkimies ja karismaattinen verbaalikko Timo "Tinke" Peltonen lupautui huoltajaksi kaudelle 2015. Tinke tuo Karjuihin varmasti muutakin sisältöä kuin pelkät huoltajan tehtävät, sillä mies on opittu kentän laidoilla tuntemaan myös varsin tulisieluisena kannattajana! Palaverin jälkeen oli vuorossa muistutus siitä mitä on käsite "Kupittaan Karjut". Videon muotoon laadittu lyhyt historiikki päätti virallisen osuuden, ja velvollisuuksista oli jäljellä enää kapteeniston valinta. Pelaajisto valitsi itselleen kolmen Karjun kapteeniston tulevalle kaudelle. Kapteenina viime kauden tapaan jatkaa Petri Hännikäinen. Hänää tehtävässä avustavat varakapteenin natsoissaan Pekka Kaijula ja Jesper Forsman. 

Virallisen osuuden jälkeen siirryttiin jo legendaksi muodostuneen Karju-Cupin pariin. Tämän suuria tunteita herättävän turnauksen sisältö on pysynyt suurelle yleisölle salaisena. Hyvän reseptin lailla Karjut vaalivat tätä salaisuutta edelleen, mutta turnauksen tulokset ovat sen sijaan julkisia. Viime vuoden voittaja Miro Marttila ei kyennyt uusimaan mestaruuttaan, vaan voiton nappasi tulisesti taistellut J-P Jussila (33 pistettä). "Uskoin alusta asti voittoon. Alku oli surkea, mutta ensimmäisen lajin sensaatiomainen nousu loi itselleni horjumattoman itseluottamuksen voittoon." , J-P maalailee. Kolmen kärkeä miehittivät J-P:n lisäksi Lauri Ketola (30 pistettä) ja  Petri Hännikäinen (25 pistettä). 

Karju-Cupin päättyessä saunan kiuas kutsui jo houkuttelevasti hikoilemaan, eikä olosuhteita ainakaan huonontanut allasosasto tarjoiluineen. Vuorokauden vaihtuessa Karjut suuntasivat valloittamaan rakkaan kotikaupunkinsa katuja ja ravitsemusliikkeitä. Villit huhut Turun yöstä tuskin pitävät paikkaansa, mutta se on ainakin varmaa että Kupittaan Karjut ovat jälleen askeleen verran valmiimpia kauden 2015 haasteisiin!

Uusiakin Karjuja on siis jo nimilistalla ja joukkue alkaa olemaan taustaryhmiä myöden valmis. Tulevien viikkojen aikana julkaistaan viimeisetkin muutokset pelaajarinkiin, eikä uusien miesten joukosta löydy pelkästään untuvikkoja! Näihin kuviin ja tunnelmiin, pysy mukana Karjujen matkassa!