J-P Niittymäki pohtii kirjoituksessaan alueen pesäpallon nykytilaa ja linjaa omat näkemyksensä tulevaisuuden toiveista niin alueellisesti kuin koko lajin näkökulmasta.
Kuka?
J-P Niittymäki
Loimaan palloilijat jr. Varapuheenjohtaja
UGH, nyt puhutaan!
Kiitos Jesse pyytäessäsi minua avaamaan ajatuksiani jälleen Karjujen vieraskynässä. Annoit muutaman tartuntapinnan, joista yksi on ehdottomasti lähimpänä sydäntäni tällä hetkellä. Nyt puhutaan alueen pesäpallosta, tarjoan näkemyksiäni sen tehostamiseksi ja lopuksi heitän pienen henkilökohtaisen fantasian siitä, miten lajista nimeltä pesäpallo saataisiin Suomessa ylivoimaisesti fanittaja-ystävällisin laji.
Ensinnäkin, viime kausi päättyi oman poppoon osalta putoamiseen. Pienet marginaalit ja muutama yksittäinen epäonnen hetki kauden aikana johti lopputulokseen, jossa Loimaa majaili tekstitv:n sivu 243:n alasivu ykkösessä listan viimeisenä, kun Mustosen Sepon harkiten fiksattu otteluohjelma tuli päätökseen. Solkungen Tamminen on sanonut, että ”perussarja ei valehtele”, jossa hän on (jälleen) harvinaisen oikeassa. Joukkueemme talvikausi oli monine loukkantumisine niin rikkonainen, että edes valtavana yllätyksenä jälkeenpäin tuota sijoitusta en pidä. Ison osan putoamisesta otan myös omille niskoille, sillä toimintamme alkaen reenipäivästä numero 1 ei ollut riittävän tavoitteellista, josta seurasi tietynlainen mukavuusalueelle ajautuminen, jossa jo ennen peliä osattiin käsitellä mahdollisesti tuleva tappio. Jälkiviisaasti voi sanoa, että olisi pitänyt luottaa omaan intuitioon jo edellisessä syyskuussa siitä, että enköhän ole tälle porukalle kaikkeni antanut ja etsiä jengille uusi johtaja. Jotenkin sokeasti kuitenkin päätin, että mennään nyt yksi kausi ja lopulta kävi näin. No en toki kokonaan ota putoamista omille niskoille, mutta jonkun se vastuu lopulta on kannettava. Ensi kaudella mennään Suomensarjassa, joka on huomioon ottaen seuratoiminnan mahdollisuudet juuri se oikea sarjataso tälle nykyiselle seuralle. Asia olisi toisin, jos olisi olemassa seura, joka keskittyisi vain ja ainoastaan huippupesikseen Loimaalla. Sitä esittelin tällä viikolla myös, mutta nyt se ei näytä toteutuvan, osittain varmasti johtuen puutteellisen taustapohdinnan seuran tulevista arvoista. Lisäksi pelaajien tahtotila oli pelata nimenomaan LP:ssä.
Tästä löyhällä aasinsillalla alueen pesäpalloon. Miehissä pelaajatuotanto ei riitä Superpesikseen, piste. Naisissa pelaajatuotanto ei riitä Superpesikseen, piste. Yhdenkään seuran resurssit, ei miehissä eikä naisissa, riitä Superpesikseen, piste. Olemme tilanteessa, jossa vuoron perään joku seura käy yrittämässä onneaan tylyllä divari-tasolla. Laitilan Jyske naispuolella on pelannut jo harvinaisen monta vuotta peräkkäin Ykköstä, mutta Jyskekin on pelaajistoltaan profiloitunut huomattavasti enemmän Rauman kakkosjoukkueeksi kuin Varsinais-Suomen keulakuvaksi. Tähän rooliin on nyt tarjolla Mynämäen ja Turun yhdistelmäjengi. Pelaajistosta en niin tarkkaan ole selvillä, mutta fakta on se, että vaikka ottaisi kaikki alueen parhaat pelaajat mukaan, ei sillä välttämättä noustaisi pykälää ylöspäin, saatika menestyttäisi Superissa. Miehissä Pöytyä nousi upeasti meidän tilallemme Ykköseen. PöU:lla seurana on hieman paremmat edellytykset pelata Ykköstä kuin meillä. Heillä on lahjakas omista kasvateista koostuva ikäluokka rungon peruspilarina. Siihen on hankittu muutama kokeneempi pelaaja tueksi. Lisäksi (huhu)tietojen mukaan seuran talous on erittäin vakaalla pohjalla. Lisäksi uskon, että Paavo taikoo hatustaan jotain, jolla seuran pitkäjänteinen työ palkitaan ensi kesänä. Taustalla on myös ensi kautta ajatellen se vankka fakta, että Ykköspesiksestä pudotaksesi sinun tarvitsee olla aivan h****tin huono. Tai ainakin rohkenen väittää, että meidän tämän kauden joukkue olisi voittanut nyt nousseen Pöytyän vähintään 7 kertaa kymmenestä. Ensi kesänä tilanne on luonnollisesti toisin päin. Ensi kesänä Pöytyä saa rauhassa maksaa oppirahojaan Ykkösessä, johon on muodostumassa kovaa vauhtia kaksi täysin eri tason kerrosta joukkueiden keskittyessä kilpavarusteluun mahdollisen Superpesis-nousun odottaessa syksyllä.
Okei, mennään tarkemmin siihen, mitä pitäisi tehdä, jotta meilläkin täällä lounais-Suomessa olisi joskus ehkä menestystä. Ensimmäiseksi pitäisi perustaa täysin uusi, alueellinen huippuseura, johon jokaikinen seura, joka siihen lähtisi mukaan, olisi sitoutunut. Ja sitoutumista on vaikea saada sanoilla tai edes teoilla, sen olisi oltava myös rahaan sidottu. Molempiin suuntiin.
Pidetäänpäs pieni ajatusleikki. Perustettaisiin Varsinais-Suomi United. Sille palkattaisiin (osa-aikainen) toiminnanjohtaja hoitamaan seuran markkinointia, yhteistyösopimuksia, sidosryhmäkontaktointia, fasiliteettien järjestämisestä ja ENNEN KAIKKEA SEURATOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ. Olemme muuttuvassa yhteiskunnassa, jossa seurojen merkitys osana sitä on muuttumassa. Mutta kirjoitetaan siitä joskus toiste enemmän. Sitten sille palkattaisiin (osa-aikainen) valmennuspäällikkö, joka huolehtisi joukkue(id)en harjoittelusta ja pelaamisesta. Jossain tapauksessa tämä voisi olla jopa yksi henkilö, mutta ideaalitilanne olisi, että olisi kaksi ihmistä, molemmat omien alojensa HUIPPUtekijöitä. Sitten siihen rahaan. Tämähän maksaa, aika paljonkin. Ajatusleikkinä niin, että jokainen seura sitoutuu tähän vuodessa 5000€:lla. Jos seuroja olisi 6, tekisi se 30 000€, likimain yhden (tai kahden osa-aikaisen) liksa sivukuluineen. Vastineeksi seura saisi rahojaan takaisin kauden tuloksen mukaisesti ja sen mukaan kuinka paljon he pystyvät tuottamaan sinne pelaajia. Eli siis alueen SEURAT omistaisivat yhdessä tämän huippuseuran, ja olisivat siihen sitä myöten sitoutuneita ja toisaalta oikeutettuja korjaamaan mahdolliset taloudelliset voitot. Mutta tähän on pitkä matka Suomessa, jossa ei urheilua nähdä mahdollisuutena tehdä bisnestä, vaan jonain aivan muuna. Enkä yritäkään väittää, että tällaisen uuden huippuseuran lanseeraminen olisi mitenkään helppoa, mutta takuuvarmasti se olisi parempi tapa edetä alueella Suomen huipulle, kuin se että vuoron perään jokainen seuraa käy divarissa toteamassa, että ”voi ****, että on kallis sarja”. Ja menestystä ei tule, jollei muuta omia arvojaan menestyksen mittareina. Uskon, että alueelle perustetaan jonkinlainen sulatusuuniseura lähiaikoina, mutta todennäköisesti siinä ei ole kaikki mukana jolloin siitä ei saa Varsinais-Suomen yhteistä juttua tekemälläkään. Siihen asti, mennään näillä mitä on ja yritetään vuoronperään jokainen jotain omaa, uutta ja helkkarin hienoa, jota kukaan ei ole ennen tehnyt.
Loppuun hypätään fantasian ihmeelliseen maailmaan. Teemana, miten pesäpallosta tulisi suositumpaa kuin koskaan? Edetään numerojärjestyksessä ja lisätään pienet perustelut.
Suljetaan sarja, forever. 16 joukkuetta, jotka on jaoteltu ympäri Suomen ns. ”markkina-alueittain”. Näille joukkueille perustetaan ammattilaissarja, joille olisi alempana olemassa ns. farmiliiga. Pelataan kaksi ja puolikertainen sarja, jossa oman 4 joukkueen divisioonan sisällä pelataan tammi-maaliskuussa hallissa ns. rivalry kierros, jossa jokaiselle tulisi siis 6 ottelua maantieteellisesti lähimpiä joukkueita vastaan. Runkosarja jatkuisi ulkona toukokuun alkupuolella, jossa pelattaisi kaksinkertainen sarja elokuun loppupuolelle saakka, pelimäärä ulkona siis 30. Tämän jälkeen alkaisi pleijarit, joihin selviytyisi jokaisen neljän divisioonan voittajan lisäksi kaksi ns. villi kortti joukkuetta. Neljästä divisioonasta olisi luotu kaksi konferenssia, joiden voittajat etenisivät suoraan paras kolmesta pelattaviin välieriin. Huonommat divisioonavoittajat ja villi kortti tiimit pelaavat paras kolmesta sarjan keskenään pääsystä välieriin. Välierin jälkeen olisi edessä kauden Grande Finale, suurtapahtuma vuosittain kiertävällä stadionilla.
Liiga voisi kiinnostuksen kasvaessa laajentua jopa 24 joukkueen sarjaksi, mutta alku tapahtuisi 16 joukkueella. Lisäksi ottelumäärää voitaisi tarkentaa tarpeen mukaan, tämä 36 matsia on mielestäni jo ehkä hieman liikaa. Parempi voisi olla joku kiertävä systeemi, jossa runkosarjassa pelattaisiin yhteensä noin 20-26 ottelua, jolloin jokaisen ottelun merkitys kasvaisi. Talvella pelaaminen olisi kuitenkin ehdotonta.
Kauden päättymisen jälkeen edessä olisi syyskuun loppupuolella järjestettävä draft-tilaisuus. Joukkueet varaisivat B-ikäisten sarjasta yli-ikäisiksi kasvavia pelaajia joukkueeseensa, järjestyksessä jossa huonoimmin sijoittunut aloittaa ja mestari varaa viimeisenä. Vuosittain varattaisiin 4-6-pelaajaa. Olisi olemassa siis mielenkiintoinen juniorisarja ison liigan ja farmin lisäksi.
Pelaajien sopimukset päättyvät lokakuun puolivälissä, jolloin tietyin reunaehdoin muut seurat pääsevät käsiksi pelaajiin, joiden sopimus on päättynyt.
Liiga perustuu ensisijaisesti bisnekseen. Liigan tavoitteena on tuottaa voittoa seurojen omistajille. Mielenkiintoisia tapahtumia olisi luotu myös ns. off-seasonille, esimerkkinä toimikoon tämä talvisarja, joka olisi pieni osa varsinaista runkosarjaa.
Okei, miksi tällainen fantasia? No siksi, että se olisi mahdollista. Pesäpalloa pelataan käytännössä vain Suomessa ja kaikki talentti löytyy maamme rajojen sisäpuolelta. Ei tarvitse siis murehtia sitä, että lahjakkuus häviäisi johonkin muuhun liigaan. Lisäksi varausjärjestelmät, mahdollinen palkkakatto hienosäätöineen ja brändien kehittämisen mahdollisuus takaisi sen, että kilpailu olisi mahdollisimman tasaväkistä ja mestarin ennustaminen ennen kautta vaikeaa. Tämä johtaisi automaattiseen mielenkiinnon kasvuun suuren yleisön silmissä. Isoja rahoja pystyisi tekemään mm. media-oikeuksien myynnillä. Vitsit, että tällainen olisi hieno juttu.
Miksi tuo ei tule toteutumaan? Siksi, että Suomessa ei nähdä sitä että urheilu voisi olla bisnestä. Urheilu on.... niin, mitä se edessä Suomessa on? Miksi ihmeessä yritykset/mesenaatit syytävät rahaa urheiluun ilman juuri minkäänlaista tuotto-odotusta. Tällainen sarjasysteemi ei tule Suomessa toteutumaan, koska täällä ei olla nyt eikä tulla tuskin koskaan olemaan valmiita tämänkaltaiseen murrokseen. Siihen asti luetaan Arffmannin Pekan ja Linnan Tapanin juttuja isoista urheiluaviiseista ja jännitetään, olisiko tämä se vuosi kun Sotkamo ei voita mestaruutta. Syyskuussa nähdään, että Sotkamo voitti taas mestaruuden. Lopulta kiinnostus yleisön silmissä loppuu kokonaan, lajista tulee (entistä enemmän) marginaaliurheilua ja lopulta sitä ei ole. Tai sitten joku keksii jonkun toisen tavan, jolla tasata kilpailua. Varsinais-Suomessa vuoron perään koitetaan nousta huipulle ja muutaman vuoden ponnistelujen jälkeen todetaan että ei onnistunut. Sen sijaan jos vaikka Turussa tai (ja) Loimaalla olisi miesten ammattilaisjoukkue, toinen pelaisi farmia ja alueella toimisi Suomen johtavia juniorisarjaorganisaatioita Pöytyällä, olisi tälläkin alueella mielenkiintoinen tulevaisuus. Mutta mennään näillä mitä on....
UGH, olen puhunut.
- J-P Niittymäki
